Haluan ottaa puheeksi uskontojen osuuden ihmisen mielen tuohoamisprosessissa. Pyörähtäessäni psykiatrisessa sairaalassa pariin otteeseen voin todeta, että erittäin suuri osa ihmisistä oli jonkunlaisten uskonnollisten harhojen vallassa. Kuten tietysti itsekin olin ensimmäisellä kerralla. Herää kysymys....millainen aivomyrkky uskonto lopulta onkaan?

Se miten uskonnollisten asioiden pohdiskelu vaikuttaa ihmismieleen, on tietysti yksilöllistä. Sanotaanko että herkälle ja hyväntahtoiselle ihmiselle Raamattu on myrkkyä. Se on myös kitkerää juotavaa, jos haluat uskoa rakastavaan luojaan, mutta samalla saat lukea jos jonkinlaisista väkivallanteoista Jahven nimeen. Sitten on vielä se helvetti tai kadotus....vai mitenkä se oli??

Isovanhempani kuuluivat Jehovan todistajiin. Olin lapsena sinisilmäinen ja tottakai uskoin rakkaan mummoni puheet paratiisista. Ja sekin oli ihanaa kuulla...että se kamala paikka Helvetti oli hänen mukaansa puppua. En näet koskaan haluaisi kenenkään ihmisen joutuvan sellaiseen paikkaan. Eikain suuri Rakkaus voisi mitenkään kiduttaa lapsiaan ikuisesti.

Ihmettelin kovasti niitä mummon tuomia kirjoja. Epäilin siinä vaiheessa, kun leijonatkin kuulemma syövät paratiisissa pelkkää ruohoa. Joskus kysyin pikkutyttönä isoäidiltä:"mistä tiedät, että tämä on se oikea uskonto, kun niitä on niin paljon"? Vastaus oli:"Valehtelisinko minä sinulle"? Kuinka surullista. Isoäidillä ei ollut kypsyyttä vastata realistisesti pienen tytön pohdintoihin. 

Kamalinta oli lueskella kaikista kauheuksista joita ihmiset joutuisivat kärsimään ilmestyskirjan mukaan. Olin pedon selässä ratsastavia porttoja ja muuta kuusivuotiaan pikkutytön aivoille sopivaa luettavaa. Ja isoäiti jakoi maailman tosi selkeästi mustavalkoiseksi. En voinut rakentaa identiteettiäni kahden alkoholistin esimerkin mukaan, joten uskovainen mummo tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Kuinka surullista se onkaan, mutta juuri siitä alkoi syöksykierre maanpäälliseen helvettiin. Mummo jakoi kaiken selkeästi hyviin ja pahoihin. Ja niin minäkin tein......Oman pääni sisäpuolella alkoi massiivinen taistelu....Kuka on hyvä ja kuka on paha?

Pelkäsin.....pelkäsin ja rukoilin. En koskaan kertonut kenellekään ahdistuksestani tai edes koulukiusaamisesta. Itkin vain iltaisin ja rukoilin. Rukoilin, että koko sukuni pääsisi paratiisiin ja koulukiusaaminen loppuisi....Mutta keneltäkään en apua pyytänyt. Koulukiusaaminen ei loppunut. Paratiisin haluan tänne maan päälle nyt.....ja siellä saa leijonat puolestani saalistaa lihaa. Pitäkööt luonnottomat ruohonsyöjäpetonsa.....

Se minkä Jehovantodistajat aloittivat....sitä helluntailaisuus jatkoi. Ja se onkin hurjaa menoa se!!! En liittynyt helluntaiseurakuntaan, mutta tutustuimme siellä muutamaan ihmiseen. Yksi heistä oli jonkinlainen sielunhoitaja. Hän teki minulle jonkinlaista hoitoa.....kikatteli puhelimessa kuin hullu, puhui sekavia asioita minuun liittyen ja välillä puhui "kielillä". Silloin menin täyteen paniikkiin ja ensimmäinen psykoosi laukesikin vähän tämän tapauksen jälkeen. Pelkäsin koko ajan Jeesuksen toista tulemista. Yritin löytää merkkejä hänen paluustaan. Luin Raamattua ja tuomitsin ja armahdin itseäni vuoronperään. Olin täydessä paniikissa. En halunnut ilmestyskirjan kuolemaa elämääni, mutta niin siinä kävi että koko Raamatun kauheudet marssivat pääni sisään kuin parhaimmin varustettu armeija. Lohtua ei saanut enää mistään. Joka lausessa oli joku ristiriita ja joku koira haudattuna. Tunsin itseni läpimädäksi ja huonoksi.

Ainut mikä minut pelasti uskonnoilta oli lopulta sama asia, jonka takia ajauduin tilanteeseen. Valtava tiedonjano. Olen lukenut niin paljon, että ymmärrän miten uskonnot syntyivät ja miksi ihmisellä oli tarve rakentaa tällaisia oppijärjestelmiä. Kakki liittyy jollain lailla valtaan ja hallitsemiseen. Rakkauden sanomaa tarjotaan välillä porkkanana. Ihan tyypillistä ihmisluonnolle. 

Vaikka erosin kirkosta, jaksan vielä uskoa johonkin suureen selittämättömään. Mutta toivon, ettei minulle tule tarvetta luokitella sitä tai tunkea johonkin muottiin. Toivon, että se tunne vahvistuisi ja estäisi kaikenlaisen huuhaan sisäänmarssin aivoihini. Minulla on vielä työtä siinä, että kaikenlainen manipulatiivinen uskonnollisuus säilyy pääkoppani ulkopuolella. Voi kumpa me jaksettaisiin uskoa ihmiseen ja tähän maailmaan.