Kävin siis eilen psykiatrin juttusilla, jonne minut passitti terapeuttini. Depis on ollut viime aikoina sitä tasoa, että en uskonut aikaisemmin sellaista olevan olemassakaan. En laisinkaan ihmettele, että joku päätyy siinä tilassa itsemurhaan. Kyse ei ole nimittäin pienestä pahasta olosta, vaan elämä itsessään tuntuu vaikealta kestää. Ainut mikä pitää elämässä kiinni, ovat omat lapset ja puoliso. Kun tuntui, että kohta varmasti otan koko lääkearsenaalin kerralla käyttöön, niin muistin, että teen siinä juuri sen tempun, jonka vanhempani tekivät minulle. Sillä itsemurha ja emotionaalinen hylkääminen ovat periaatteessa saman asian erilaisia muotoja. Pakottauduin viemään muksut uimahalliin, vaikka tuntui että en oikeasti jaksa. Siinä sitten ensin istua nökötin lastenaltaan reunalla, kunnes lasten riemu uimisesta vei mukanaan. Löysin itseni pomppimasta uimaaltaassa pienimmäinen selässäni....olin merihevonen.

Minulle on sattunut niin hyvä tuuri, että psykiatrini on taatusti Suomen parhaita. Muutaman minuutin jutustelun jälkeen tuntee itsensä taas ihmiseksi, vaikka mennessään vastaanotolle olo on kuin iho olisi poltettu täyteen stigmoja. Sitä jotenkin määrittelee itsensä ongelmiensa kautta. Unohtaa kokonaan kuka oikeasti on.....boheemi runotyttö, joka livahtaa alusvaatteisillaan jääkylmään järveen hetken mielijohteesta tai sanoo parkkipojalle kiitos ja nauraa iloisesti päälle, kun tämä ojentaa paniikissa sakkoja.

Sanoin psykiatrille, että pelkään kovasti, jos tähän nupiksi puhkeaa vielä skitsofrenia. Psykiatri totesi siihen, että olet yli-ikäinen. Se olisi jo tullut, jos olisi tullakseen. Jihuu!!! Musta ei ikinä tule skitsofreenikkoa. Kerroin valtavasta häpeästä, jota tunnen tästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosista. Psykiatrini sanoi siihen, että kaikilla ihmisillä voidaan melkeistään diagnosoida kaksisuuntainen. Erilaisten tautimuotojen määrä kasvaa koko ajan. Jenkeissä erotellaan ilmeisesti jo kuusi erilaista muotoa. Kaikilla ihmisillä voidaan kuulemma löytää myös jostain persoonallisuushäiriöstä keskitasoa enemmän piirteitä. Muistan kun muutama vuosi sitten oli muodissa luokitella aviomiehiä narsisteiksi......siitä tuli naisille sellainen oma "narskuase". Tosin jotkut ihmiset alkoivat innoissan leimata ex-ystäviään, anoppejaan ja sisaruksiaan narsisteiksi. Kannattaisi varmaan katsahtaa peiliin, jos narsisteja on ympärillä poikkeavan paljon.

Psykiatrini kertoi, että ammatti-ihmiset tuppaavat löytämään näitä erilaisia mielenterveysongelmia myös oman päänsä sisältä. Tieto lisää tuskaa. Muistan kun muutamia vuosia sitten olo oli kaamea ja killuin netissä etsimässä itselleni diagnoosia. Jos joku muu tekee tätä samaa, niin kehotan lopettamaan heti. Voipi olla, että sairastutkin oikeasti. 

Psykiatrini sanoi että ei enää haluaisi kirjoittaa ihmisille diagnooseja, koska pahimmassa tapauksessa ihmiset alkavat käyttäytyä diagnoosin tavoin. Lukevat oirelistan ja saavat elämälleen sisältöä, kun alkavat käyttäytyä oireiston mukaan. 

Mikä sitten on psykiatrian tarkoitus?  Mielestäni siinä on tarkoitus saada ihmisen hallintaan sellaisia asioita, joita oikeasti ei voi hallita. Toki voidaan sanoa, että myös jollain tasolla auttaminen on tarkoituksena. Pakkohan minun on ajatella, että minua yritetään auttaa, muutenhan saatan tulla vaikkapa epäluuloiseksi HULLUKSI. Ihmettelen kyllä sitä, kuinka lääkitys ja hoito tuntuu laahavan perässä, kun vertaa muun lääketieteen kehitystä.  Mielialalääkkeiden syöttö yhmiskunnalle on aika hyvä bisnes. Halutaankohan ihmiset oikeasti tasapainoisiksi? Toisaalta mieli on tietysti vaikea hoitaa, kun ei oikeastaan tiedetä missä kohtaa vika asustaa. Omasta kokemuksesta voisin sanoa, että vähän joka puolella...ulko- ja sisäpuolella ja monessa kerroksessa. 

Kerran asettelin psykiatrilleni kysymyksen:"Voiskohan mulla olla vikaa noissa puolustusmekanismeissa.?" Mies vastasi:"Kaikilla meillä on vikaa siellä....kaikilla meillä ne on ihan sekaisin." Freud taisi kääntyä haudassaan...ou nou. Kauhean pitkälle en Freudia itse arvosta. Mies loi vähän niinkuin uskonnon tyyppisen systeemin. Uskonnoissakin yritetään hallita asioita (riippumatta mitenkään uskontokunnasta), joille ihminen ei voi mitään. Tätä hallitsemista varten on kehitetty sitten jos jonkinlaisia sadetansseja ja jumalanpalveluksia. Kun keksitään repiä vielä muiden uskontojen Jumalista itselleen demonit (kuten kristinuskossa), niin soppa on valmis .ihmisten hallintaan ja pelotteluun. Vähän sama fiilis tulee näistä diagnooseista....psykiatrian oma demoniluokitus. 

Tietysti on helppo huudella ja haukkua psykiatriaa, kun ei itsellä ole oikein ratkaisua tilanteen parantamiseksi. Oikeastaan kaikki vika löytyy loppujen lopuksi(ainakin jos lapsuuteen asti kaivellaa) meidän yhteiskunnastamme. Mielenterveysongelmien synty on tulosta ympäristön ja yksilön välisistä ongelmista. Sen jälkeen yhteiskunta (psykiatria) tulee ja määrittelee yksilössä esiintyvän vikasignaalin ja nimeää sen. Aika hassua, että taho jossa ongelma asuu, määrittelee sen johtuvan yksilöstä, joka oireilee rakkaudenpuutetta ja hylätyksi tulemisen tunnettaan.