Katselin menneellä viikolla yleltä (taisi olla Strada) ohjelman, jossa keskusteltiin uskonnonopetuksesta. Kansanedustajat ovat tehneet ehdotuksen, että peruskoulun uskonnonopetus yhtenäistettäisiin kaikille sopivaksi oppiaineeksi, jossa keskityttäisiin ennemminkin opettamaan eri uskonnoista objektinomaisesti. Opetukseen ymmärtämäni mukaan voitaisiin yhdistää myös elämänkatsomusta ja filosofistyyppistä pohdintaa. Tällä pyrittäisiin siihen, ettei lapsia tarvitsisi enää jakaa uskontokunnittain eri luokkiin.

 Keskustelussa mukana ollut kristillisdemokraattien edustaja toivoi uskonnonopetuksen jatkuvan samantyyppisenä. Hän perusteli näkemystään sillä, että lapsien tulisi alakouluikäisenä saada pohja "omasta uskostaan". Näin hän ei sitten ns.menisi sekaisin vaan olisi sitten yläkoulu-ja lukioikäisenä valmis ottamaan vastaan filosofian opetusta ja opetusta muista uskonnoista.

Keskustelun toinen osapuoli otti esiin hyvän pointin. Eihän lapselle koskaan opeteta hänen omaa uskontoaan, vaan itseasiassa vanhempiensa uskontoa. Lapsi ei ole saanut valita uskontoaan. Lapselle aletaan antaa systemaattista opetusta, jossa lapsen maailmankatsomusta muokataan kristinuskon suuntaan. Muistan itse kuinka kipeitä ristiriitoja uskonnonpetuksen tuomat asiat ja kehittyvä rationaalinen ajattelu saavat aikaan. Koen edelleenkin syyllisyyttä siitä, että en usko Jeesuksen syntyneen neitsyestä...sillä näinhän minulle joskus lapsena opetettiin. Juttelin asiasta puolisoni kanssa ja yllättäen hän oli kokenut syyllisyyttä täsmälleen samasta asiasta.....vai onko se sittenkään yllätys???

Itse olen sitä mieltä, että uskonnonopetus tulisi lakkauttaa ala-asteikäisiltä kokonaan. Niin pienen lapsen kehittyvää persoonaa ei saisi sorkkia, vaan sen tulisi saada kehittyä ilman syyllisyyden taakkoja ja irrationaalisia taruja. Peruskoulun tehtävänä tulisi olla opettaa maailmankatsomustietoa, jossa pyrittäisiin ottamaan puheeksi eettisiä ja moraalisia kysymyksiä unohtamatta luonnollista lähimmäisenrakkautta ja yhteisöllisyyttä. Lapsia tulisi todella rohkaista itsenäiseen ajatteluun ja kykyyn kyseenalaistaa tietoa ja tietolähteitä.

Uskonnonopetus on eettisesti arveluttavaa. Harvemmin sitä tulee kuitenkaan vanhempana ajatelleeksi. Tutkiessani lasteni koulukirjoja, joudun toteamaan, että uskonnonkirjat eivät ole objektiivisia eikä kirjoissa kyseenalaisteta millään lailla Raamatullisia lähteitä. Tietolähteiden kyseenalaistamista tapahtuu jonkin verran (joskin edelleenkin liian vähän) muissa oppiaineissa. Itseasiassa järkytyin, kun viime vuonna 10- vuotias tyttäreni joutui lukemaan "lopun ajan tapahtumista"....helvetin kidutuksesta oli muistaakseni oikein kuvakin kirjassa. Lapsi näki asiasta painajaisia.

Herääkin kysymys...ovatko kristillisdemokraatit sitä mieltä, että elämänkatsomustietoa ja filosofiaa saa opettaa lapsille vasta, kun pikkulapsi on pikkuoppilaana riittävästi aivopesty ja peloteltu? Filosofian opetuksella en nyt tarkoita, että jotakin tiettyä oppisuuntaa alettaisiin lapsille syöttämään. Kannatan sitä, että lapsille annetaan välineet itsenäiseen filosofiseen ajatteluun. Toivoisin kovasti, että kasvattaisimme tulevasta sukupolvesta vähemmän roskalehtiä ja tositeeveemössö ahmivan ihmisryhmän kuin edeltäjänsä......onkohan toiveeni turha?