Eilen laitoin hyvälle ystävälleni viestin. Kyselin, että miten tästä valtavasta häpeän tunteesta pääsisin eroon.  Häpeän tunnehan lähtee siitä liikkeelle, että vatvot kaikkia tekemisiäsi ja koko olemustasi ja sitten häpeät niitä. Minä itse häpeän sitä, mitä on tullut psykoosivaiheessa tehtyä.....laitettua facebookiin vaikka joku tosi outo päivitys. Siinähän kaikki sitten ovat nähneet, että tolla totisesti viiraa.

Ystäväni käski lopettaa yksinkertaisesti ajattelemasta menneitä ja keskittymällä nykyhetkeen. Tänään jopa olen hetkittäin onnistunut siinä. Olin vielä erään toisen ystäväni kanssa puhelimessa ja hän sanoi, että niillä asioilla ei ole tosiaan mitään väliä....mitä ne yleensä kenellekään kuuluu??

Pelkään kai jotenkin, ettei minua enää hyväksytä ihmiseksi. Että olen vain ihmisille se "hullu". Kai tässä se syvälle sisimpään syöpynyt hylätyksi tulemisen pelko nousee oikein kunnolla esiin. Pelkään, että koko ihmiskunta hylkää minut ja luokittelee johonkin kastiin. En tiedä ajatteleeko ihmiset todella näin vai ovatko useat hylätyksi tulemiset vääristäneet kuvaani muista ihmisistä.  Jotenkin satuttaa, kun muistaa miten vanhalla kotikylällä suhtauduttiin kehitysvammaisiin tai mielenterveyskuntoutujiin...heitä välteltiin ja heille naurettiin.

Psykoosi on sanana todella pelottava. Antaa jotenkin hurjan kuvan. Kun kerron ihmisille, että sairastin psykoosin, pelkään että luulevat minua jotenkin vaaralliseksi. Jotenkin sellaiseksi ihmiseksi joka voi tehdä mitä tahansa....vaikka niinhän se ei todellakaan mene. Jos nyt voin ylpeillä jollain, niin sillä etten käyttäytynyt psykoosissakaan väkivaltaisesti ketään kohtaan.

Eilen illalla rukoilin pitkästä aikaa, vaikka juuri pari päivää aikaisemmin kiukuttelin terapiassa siitä, kuinka ennen rukoilin ja rukoilin....eikä siitä ollut mitään hyötyä. Nyt sitten rukoilin, että pystyn antamaan anteeksi niille, jotka satuttivat minua. Ajattelin, että jos siten pääsen irti tästä kirouksesta, niin silloin anteeksiannon aika on tullut....Ja en minä jaksa enää roikkua vihassa kiinni. Luulen että anteeksianto ottaa oman aikansa, mutta tänään on ollut  kevyempi ja helpompi päivä. Olen jotenkin tajunnut, että elämä on tässä ja nyt.............tämä hetki ratkaisee.

Minun pitäisi jotenkin osata irrottaa ajatukseni tästä diagnoosista. Haluaisin olla oma itseni. Haluaisin astua ulos tästä kehästä ympärilläni ja nähdä itseni rakastavin silmin....omana itsenäni ilman typeriä psykiatrisia määritelmiä.

Eilen ennen rukoushetkeäni sain vihanpuuskan Jeesusta kohtaan....aika hassua. Minua otti päähän hänen identiteettinsä. Hänet kuvataan usein kaiken kärsineenä ja kaiken kokeneena.....No oliko neitsyt Maria alkoholisti ja poikaansa hakkaava äiti??....Käyttikö joku vanhampi mies Jeesusta hyväkseen???...no ei tod...Miten niin Jeesus muka tietää miltä sellainen tuntuu? Raamatussa hyvin vähän puhutaan tämän tyyppisistä asioista...jos ollenkaan. Ovat tainneet olla maton alle lakaistavia tabuja siihen aikaan.

Eilen katselin Sarasvuota ja siinä oli haastateltavana joku huumevieroituksessa oleva nuori nainen. Hän oli ilmeisesti ollut myös huumeista johtuen psykoosissa. Mietin, että onko helpompi kertoa mielenterveysongelmistaan, jos ne johtuvat huumausaineista, eikä siitä että yksinkertaisesti romahti, koska ei ollut vahvaa tekoa.

Vai olenko minä sittenkin vahva? Kuinka moni selviää kaikista lapsuuden kaameuksista suljetun osaston kautta ja kykenee vieläkin huolehtimaan esimerkiksi lapsistaan? Aina, jos äiti joutuu psykiatriseen sairaalaan, tehdään sairaalasta lastensuojeluilmoitus. Koin sen epäoikeudenmukaisena ja myös häpesin sitä, että sosiaalihuolto joutui käymään meillä. Vaikka siis lapsilla ei olisikaan mitään hätää, niin sossu käy kotona tarkastamassa asiat. Onhan se ihan hyvä käytäntö, mutta missä sossu oli silloin, kun lapsena sitä tarvitsin?

Eräässä verkkokeskustelussa luki:"Jos selviät suljetulta osastolta ja psykoosista, niin selviät mistä vaan" . Miksiköhän toiset ihmiset kohtaavat elämässään valtavat määrät kipua ja toiset näyttävät syntyvän kultalusikka suussa? Haluan uskoa, että mitä kipeinpiä asioita käy elämässään läpi, sitä kauniimmaksi ihmisellä on mahdollisuus hioutua. Timantit syntyvät paineessa......kaikki muu on silkkaa tuhkaa, jota tuuli pyörittelee...