Ainahan mulla on ollut ongelmia. Ei ne alkaneet kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosista. Tein kerran tutkimusmatkan vanhoihin neuvolamerkintöihin, jotka sain tilattua kaupungin arkistoista. Terveydenhoitaja oli passittanut minut kasvatusneuvolaan ja papereissa oli merkintä "Lapsi jätetty liian vähälle huomiolle".  Äiti ei koskaan vienyt asiaa eteenpäin. Tajusin vasta äskettäin syyn siihen. Tuolloin ikävä hyväksikäyttötapaus (vai mitä nimitystä siitä kuuluisi käyttää, kun kyseessä oli oma veli) oli juuri tapahtunut. Asia olisi saatettu saada kasvatusneuvolassa selville.

En muista yhtikäs mitään tuon varsinaisen trauman jälkeisistä tapahtumista. En sanomisista, torumisista, rangaistuksista...en mistään. Tuo tyttö, jonka sanavarasto asioihin puuttuu, on kaikkein hiljaisin ja kaikkein pelottavin kaikista sisälläni elävistä lapsista. Hän ei juurikaan pidä ääntä itsestään. Hän on ulottanut pienet kätensä silti joka tasolle minussa. Persoonaan, identiteettiin, itsetuntoon....Hän on minä ja samaan aikaan hän EI SAA OLLA MINÄ.

Sitten on se toinen lapsi. Sellainen alakouluikäinen. Hänen reaktioitaan olen joutunut pidättelemään koko elämäni ajan. Sillä jos lasken hänet irti kahleista...jälki tulee olemaan sileää. Hän on silmittömän raivon vallassa loukkauksista ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Hän muistaa kaiken. Hän on painanut jokaisen tapauksen mieleensä ja pitelee niistä kiinni kynsin hampain. Hänellä ei ole aikomustakaan antaa anteeksi kenellekään. Ja vaikka aikuinen minä yrittää antaa anteeksi tämä lapsi muistuttaa, ettei kukaan ole koskaan myöntänyt kohdelleensa sinua kaltoin. Tämä lapsi vie minulta valtavan määrän energiaa.

Kolmas lapsi on hieman vanhempi. Hän on avuton, ahdistunut ja peloissaan. Hän pelkää kouluun menoa, koska häntä kiusataan siellä joka ikinen päivä. Häntä myös hävettää olla oma itsensä. Hän kokee olevansa kelpaamaton tähän maailmaan. Hän on tavattavissa jokaisen nykyelämän kolauksen jälkeen. Tajusin juuri, että itsemurhasuunnitelmani ovat hänen käsialaansa. Hän hallitsee myös maailmankuvaani. Maailma ei ole sopiva paikka ihmiselle elää. Se on täynnä pahoja ja julmia ihmisiä. Hän nukahtaa joka ilta itkien. Tapasin hänet juuri eilen, kun piilouduin peiton alle ja löysin sieltä hänet. Maailma ei halua minua. Se ei rakasta eikä ole minua varten.

Neljäs tyttö on täysin tunteettomalta vaikuttava. Hän on jähmettynyt paikoilleen. Hän ei näytä mitään ulospäin. Tämä lapsi vastaa pelkotilojen torjunnasta. En ymmärrä mihin lokeroon hän sulloo kaiken pelkonsa. Hän katselee unenomaisesti vieressä kun isä hakkaa äitiä...äiti hakkaa isää....Isä kuristaa vierasta miestä. Tuulikaapin lasi hajoaa Ambulanssit...poliisit. Hän ottaa aina vallan, kun saa signaalin pienestäkin uhasta. Hän on hiljaa eikä missään nimessä yritä puolustautua. Hän ei ole koskaan tutustunut alakouluikäiseen raivottareen, joka istuu kellarissa kahle nilkassaan. Heidän yhteensaattamisensa voisi olla minulle henkilökohtainen onnenpotku...tosin raivopäätä pitäisi hiukan sparrata sivistyneemmäksi vihanilmauksissaan.

Seuraava lapsi on 15-vuoden ikäinen. Hän elää riippuvuussuhteessa sairaaseen hyväksikäyttäjään. Hän järkeilee asiat omituisella tavalla tyyliin "Hän ei voi tappaa minua, koska jäisi kiinni jne..." Hän on silti epäluuloinen ja vainoharhainen.  Hän epäilee tämän hyväksikäyttäjänsä jokaista liikettä ja hän yittää suojella sukulaislapsiaan tämän ihmisen läheisyydeltä. Silti hän käy tämän ihmisen luona, koska saa siitä jonkinlaista turvaa pelottavaa maailmaa vastaan. Myös tätä tyttöä kiusataan koulussa. Hänen itsetuntonsa on täysin romuna. Itsetuntoa hän lainaa sairaalta hyväksikäyttäjältään, joka vaikuttaa vahvalta ihmiseltä. Tämän tytön valinnat ohjaavat ihmissuhteitani. Hän hakeutuu edelleen ajoittain riippuvuuden sävyttämiin ihmissuhteisiin. Niissä hän nojaa heikon itsetuntonsa näennäisesti vahvalta vaikuttavaan ihmiseen. Ajan kuluessa hänelle selviää, että on taas sidoksissa samantyyppiseen ihmiseen kuin teinisuhteessaan. Tietenkin sillä erotuksella, ettei asiaan liity seksuaalista hyväksikäyttöä vaan henkistä kietoutuneisuutta. Yleensä nämä suhteet päättyvät niin, että tämä toinen ihminen satuttaa häntä käyttäen luottamussuhdetta hyväkseen. Lisäksi tältä teini ikäiseltä tytöltä on peräisin kauhun täyttämä epäluuloisuus. Kuka tahansa voi olla pedofiili....Kun hän kuulee hälyyttävän signaalin epäluuulo ja paniikki heräävät. 

Kun psykoosini puhkesi tarkoitti se käytännössä sitä, että nämä kaikki lapset aloittivat hyökkäyksen samaan aikaan suojamuurini läpi. He mellastivat ja riepottelivat heikohkoa persoonaani miten halusivat. Onhan heillä siihen toki oikeuskin. Heidän  mellakkansa aloitti kaikkien hälyytysmerkkien laukeaminen yhtäaikaa. Toisin sanoen elämässäni täytyi tapahtua saman aikaisesti monta erilaista stressitekijää, joka herätti heidät....Psykoosissa tunsin persoonani ikäänkuin vaihtelevan nopeasti. Se johtui näiden eri lasten esiintymisestä vuorotellen.

En oikein tiedä miten tämän lapsilauman kanssa tulisi toimia. Miten tukahdutetut puolet itsestään saisi liitettyä terveiksi ja toimiviksi persoonan osiksi?

Minulla on myös toisenlainen ongelma liittyen persoonallisuuteeni. Huomaan olemukseni vaihtelevan sen mukaan kenen seurassa olen. Tämä ei ehkä ole enää niin voimakasta kuin ollessani nuorempi. Ongelman kohtaan aina silloin, kun olen tilassa, jossa on paljon ihmisiä. Tuntuu alastomalle. En pysty "haistamaan" millanen ympäristöni on, jolloin joudun käyttämään tilanteessa oikeaa minääni, joka on haavoittuvainen ja ohut. Se ikäänkuin kysyy aina esiintullessaan "Hyväksyttekö minut?"