Tutustuin muutama vuosi sitten ihmiseen, joka oli muuttanut vasta hiljattain paikkakunnalle. Lapsemme olivat samanikäiset ja hän vaikutti mielenkiintoiselta ja fiksulta ihmiseltä. Hän oli myös ulospäin vahvan naisen tuntuinen ja itse jostain syystä pidän vahvoista ihmisistä. Ehkäpä kompensoin jotenkin sillä omaa "heikkouttani".

Lähennyimme ja kävin hänen luonaan usein kylässä. Joskus minua jäin ahdistamaan hänen kielenkäyttönsä omia lapsiaan kohtaan....kiroilua, haukkumista ja uhkailua. Hän myös haukkui aina jotain ihmistä, mutta minulle jäi kuitenkin se kuva, että nämä muut olivat hänelle ilkeitä. Häneltä meni välit poikki työnantajaansa, anoppiinsa ja miehensä siskoon. Hänen miehensä lapset olivat jatkuvasti arvostelun ja henkisen väkivallan kohteena. Lisäksi hänen miehensä oli hyvin masentunut, joka tietysti johtui myös muista syistä kuin vaimosta. Tosin minulle jäi sellainen kuva, että nainen hallitsi jopa niitä asioita miten miehen tulee puhua tai käyttäytyä. Hän myös haukkui miehensä yrityksen työntekijät. En näin jälkikäteen ymmärrä, että miksi hälytyskellot eivät soineet päässäni.

Minua kohtaan hän oli yleisesti ottaen ystävällinen, kunnes pikkuhiljaa aloin huomata hänen mitätöivän minua omituisella tavalla. Joskus epäilin hänen valehtelevan, koska jutut vaikuttivat irrationaalisille. Hänellä näytti menevän aina huonosti ja vika oli aina muissa.

Eräänä päivänä hän kertoi minulle jutun, joka liittyi minulle todella läheiseen ihmiseen. Minä soitin tälle ihmiselle ja asia paljastui täydeksi valheeksi. Asiasta paisui sitten ihan valtava sotku. Tämä ystäväni sai tietenkin sitten tietää, että olin tarkistanut pitääkö asia paikkansa. Yritin selvitellä asiaa, mutta ystäväni ja eräs toinen ihminen, joka myös oli osallisena tämän valheen levittämiseen, päättivät yhdessä tuumin, että vika on minussa ja minun sairaudessani. Minä olin muka keksinyt tai vääristellyt jutun, vaikka kerroin sen kuten se minulle kerrottiin.  Minun näkemykseni mukaan, nämä kaksi ihmistä levittivät tätä juttua, koska toisella oli vanhoja kaunoja ja jotain mustasukkaisuusongelmia.

Jutun jälkeen sain tältä ystävältäni sähköposteja, jotka olivat todella sairaita. Ne olivat sellaisia, jotka täyttivät jo rikoksen tunnusmerkit. Lisäksi hän kirjoitteli omalle facebook seinälleen asioita minusta. Hän liitti sähköposteihinsa juttuja, jotka eivät mitenkään liittyneet koko juttuun. Hänen tyylinsä viestiä kanssani oli sellainen, että käytti minua vastaan kierolla tavalla asioita, jotka tiesi olevan minulle vaikeita.

Hän ilmeisestikin onnistui pyrkimyksissään, sillä minulle jäi asiasta todella alistettu ja rikottu olo. Jäin ihmettelemään että "mitä tässä oikein tapahtui"....

Eilen olin kai jo unohtanut hänen lähettämänsä oudot viestit, koska halusin sopia hänen kanssaan asiat ja laitoin hänelle postia. Pyysin anteeksi häneltä, että olin tarkistanut asian todenperäisyyden läheiseltäni eli rikkonut hänen luottamuksensa. Lähetettyäni viestin aloin puhdistaa sähköpostiani ja kuvaruutuun läjähti yksi hänen vanhoista posteistaan. Minulle tuli karmea olo, kun luin sen hirvittävän viestin. Tajusin siinä hetkessä, että en todellakaan halua olla missään tekemisissä hänenlaisensa ihmisen kanssa. Syytin itseäni, kun olin ollut niin hölmö että yritin sopia asiaa.

Poistin sähköpostitilini käytöstä, koska en halua häneltä yhtään minkäänlaista postia. Ahdistuin valtavasti ja mietin samalla että miksi minulla on niin valtava tarve aina selvittää kaikki asiat? Mieheni sanoin, että minun päässä asuu mahdoton ideaaliyhteiskunta, jossa kaikki ovat rehellisiä ja myöntävät virheensä.

Äsken vein tyttäreni hoitoon ja hän kysyi minulta autossa, että miksei me enää käydä kylässä tällä ex-ystävälläni. Selitin hänelle, että meille tuli riita ja emme sen takia ole tekemisissäni. Tyttäreni sanoi siihen "mitä jos pyytäisitte toisiltanne anteeksi ja sitten voitais taas mennä niille"  Suren sitä, että joskus lapsenikin tulevat huomaamaan, että maailmassa on ihmisiä, joiden kanssa ei vain yksinkertaisesti kannata olla tekemisissä.