Olin juuri päässyt ala-asteelta. Ikää oli siis 12-vuotta. En ollut lähimainkaan nainen. Sellainen hintelä heinäsirkka. Menkatkin vasta odottivat alkamistaan. Vanhempieni juoppokavereiden parikymppinen veljenpoika tuli meille kyläilemään...juoppokuskina kun oli.

Joku hänessä veti nuorta tyttöä puoleensa. Ehkäpä se oli voimakas ateismi...lohtu jyrkän Jehovamaailman vastapainoksi. Tai ehkä se oli ymmärrys.....Vihdoin tunsin, että joku välitti minusta. Sain lohtua ja ymmärrystä vanhempieni käyttäessä aikansa ryypiskelyyn. Luulin, että olin kypsä ja että siksi hän oli kiinnostunut minusta. Tytöstä jolla ei edes kuppikoko yltänyt A:han.

Olin todella rakastunut häneen, mutten todella tuntenut häntä lainkaan. Ihmettelin kovasti tapaa vetää käteen ja piilottaa sperma tennissukkiin. Ja sitten kuljettaa sperma kotiinsa....Vasta aikuisena tajusin mistä oli kyse. Hän halusi viedä todistusaineiston pois. Hän oli tarkka siitä, että mitään varsinaista yhdyntää ei harrastettu. Ei kuulemma voisi ennenkuin olin 16-vuotias. Kaikenlaista muuta hän kyllä oli valmis tekemään.....lääppimistä jne....

Aloin tajuta asioiden oikean laidan ollessani 15-vuotias. Hän luetutti minulla omia kirjoitelmiaan. Sellaisia, jossa hän sekaantui 6-vuotiaisiin lapsiin. Ja minä naivi (lapsi itsekin) koetin selittää hänelle, että sellainen on väärin. Kysyin joskus häneltä, että voisiko hän todella vahingoittaa noin pikkulapsia. Hän vastasi:"En tässä maailmassa". Myöhemmin ihmettelin, että mitä ihmeen rinnakkaistodellisuutta hän sitten ajatteli. Vai tarkoittiko hän kenties jotain toista maata....kolmatta maailmaa.....thaimaata???? Pelkkä ajatus oksettaa ja saa puhtaan vihan nousemaan esiin.

Aika kului, mutten jostain syystä päässyt irti hänestä. Kun täytin kuusitoista tilanteet todella raaistuivat. Jouduin jos jonkinlaisten mieltymysten toteuttamisen välineeksi. Lopulta en tuntenut muuta kuin halua liukua tilanteista pois. Ja todella aloin onnistuakin siinä. Ruumiini oli siinä, mutta itse lentelin lintuna taivaalla tai uin lämpöisessä meressä...suolainen tuuli kävi kasvoihin. Joskus mietin....myinkö sieluni ja ruumiini vain saadakseni hetken ymmärrystä?

Kerran hän näytti kuinka hänen koneensa oli täynnä lapsipornoa....ja todella raakaa sellaista. Ahdistuin niin kovin, että pakenin häntä vessaan ja lukkiuduin sinne. Käskin häntä tuhoamaan tiedostot. Itkin ja sanoin etten halua katsoa tuollaisia kuvia. En ymmärrä miten kukaan ihminen kykenee sellaiseen....ja niin...eikai ihminen kykenekään. Joku sairas olento vain....

Mutta pääsin hänestä irti. Minun elämäni ainoa ja oikea rakkaus astui lopulta kuvioihin. Ja tämä sairas ihminen sai jäädä....Vaikkakin hän koetti minua ahdistella jälkikäteen. Tunkeutui kotiini, lähetteli postia jne.....

Vaikka pääsin hänestä irti aloin nähdä hänestä kamalia painajaisia muutamien vuosien päästä. Aloin pelätä, että pedofiileja on joka paikassa. Pelkäsin lasteni puolesta...Toinen psykoosini laukesi tästä kammosta johtuen.

Karkasin yhden kerran psykiatriselta. Kävelin pakkasessa ohuissa vaatteissa 20 kilometria. Olin jo oikeastaan aivan valmis kuolemaan. Join janooni jäänsekaista vettä ojista. Jalkani olivat kylmettyneet ja olin kohmeessa, mutta takaisin sairaalaan en halunnut. Lopulta eksyin metsään, koska yritin pysytellä piilossa. Minut löysi lapinkoira ja metsämies. Muistan vielä sen koiran.....Se hiipi hiljaa varovasti luokseni. Heilutti häntää ja antoi silittää. Kohteli minua kuin lasi-ihmistä.

Metsästäjä vei minut kotiin. Mies soitti sairaalaan ja poliisit sitten veivät minut takaisin psykiatriselle. Kerroin autossa poliiseille pedofiilista...hänen nimensä....Olin huolissani siitä, että hän voi tehdä pahaa kenelle tahansa pienelle ihmiselle. Poliisit sanoivat etteivät ota tietoja vastaan, koska ovat toimittamassa minua nyt psykiatriselle ja se on heidän tehtävänsä.

Myöhemmin olin yhteydessä nettipoliisiin ja sieltä minulle ensimmäisen kerran kerrottiin, että olin itsekin hyväksikäytön uhri. Rikos on jo vanhentunut, mutta jos se katsottaisiin vakavaksi, juttu voitaisiin vielä ottaa käsittelyyn. En ole silti mennyt poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta. Haluaisin mennä, mutta viime kerrasta kun kerroin asiasta, on jäänyt valtavat haavat. Tuntuu, että olen menettänyt ihmisarvoni, koska olen ollut psykiatrisella hoidossa. Mutta entä jos en menisi itseni takia, vaan kaikkien pienten lasten takia? Ehkä siitä saan voimaa mennä edes ilmoittamaan hänen nimensä poliisilaitokselle.